Onko Facebook paholaisen keksintö?

Olen jo pidemmän aikaa ollut ärsyyntynyt itselleni omasta somen käytöstäni. Se vie mulla aivan liikaa aikaa vuorokaudesta. Päivä alkaa facebookin selaamisella ja usein se samainen päivä myös päättyy siihen facen pläräämiseen. Ja montako kertaa facebook tuleekaan tarkistettua kuluvan päivän aikana? En uskalla edes laskea, koska tiedän että luku olisi masentava.

Kuva täältä.

Minua on ennenkin vaivannut oma "roikkumiseni" facebookissa. Joskus vuosia sitten tein päätöksen, että pidän pitkän tauon ja poistan profiilini käytöstä. Huomasin tuolloin, että päätöksen toteuttaminen ja varsinkin siinä pysyminen oli erittäin vaikeaa. Facen alkuvieroituksen aikana huomasin miettiväni useita kertoja päivässä, että mitähän siellä nyt tapahtuu. Mistä kaikesta jään paitsi. Yhtäkkiä olo oli todella ulkopuolinen ja suorastaan erakoitunut.

Ulkopuoliset olivat heti huolissaan katoamisestani somemaailmasta. Onko kaikki ok? mitä on tapahtunut? Osa ihmisistä naureskeli sometauolleni. Reaktiot olivat hyvin erilaisia neutraalista hieman kärkkäämpään. Osa oli jopa hieman pahastuneita koska "minua ei enää tavoita, eikä tiedä kuulumisistani".  Tokihan minut puhelimestani tavoittaa ja livenäkin voi nähdä. Vastaus tuohon oli tylsä "Facebookissa se on helpompaa". Niinpä niin. Kaikki tapahtuu Facebookissa. Elämä on siellä. Jos et itse ole siellä, et edes elä. Olet totaalisesti ulkopuolella.

"Facebook on kuin jääkaappi, tietää ettei siellä mitään ole, mutta sinne on silti katsottava 5 minuutin välein"

Olin hieman yli kuukauden Facebookista pois. Tuo tauko teki ihmeitä. Alun vieroitusoireiden jälkeen tunsin selkeää vapautumista jostain pakkomielteisestä käytöksestä. Huomasin kyllä myös sen tosiasian, että olin paljon tietämättömämpi asioista joita läheisille ja tuttaville oli tapahtunut. Vanhanaikaisesti käytyjen puhelinkeskustelujen kautta sain myös kuulla toteamuksia tyyliin "Ai niin sä et ole siellä facebookissa. Menisit nyt takaisin faceen, niin tietäisit paremmin". Muistan muutoinkin tuon sometaukoni aikana ihmisten suorastaan tuputtaneen fb:n käyttöä. Fb-eroni vaikutti ihan selkeästi olevan joillekin suuri ongelma. Se kuulemma harmitti ja ärsytti kun en ollut siellä. "Kaikkihan siellä ovat!". Kapinointi normeja vastaan on ärsyttänyt aina tiettyjä ihmisryhmiä.

Kuva täältä.

Kyllä minä takaisin Facebookiin palasinkin reilun kuukauden päästä. Vaikka osasinkin rajoittaa somessa käyttämääni aikaa alussa, lipsui se lopulta taas samanlaiseksi jatkuvaksi "langoilla roikkumiseksi". Onko teillä koskaan käynyt niin, että pitäisi alkaa nukkumaan, mutta Facebook täytyy älypuhelimella plärätä loppuun peiton alla? On vain pakko. Ja kun loppuun asti lopulta päädyt, sinne ylös pompahtaa ilmoitus "uudet tarinat". Se on päätöksen paikka. Alatko vihdoin nukkumaan vai tsekkaatko ehkä  ihan vielä nopeasti ne uudet tarinat? Ja ne uudet tarinat sen jälkeen? Varmasti joku tunnisti tästä itsensä? Minä ainakin tunnistin.

Facebookin ja älypuhelimen käyttö on muutenkin nykyään liian suuressa roolissa monen ihmisen elämässä. Moniko tunnistaa oman parisuhteensa seuraavasta kuvauksesta? Illalla pariskunta rötvää sohvalla. Kommunikointia ei juurikaan voi pariskunnan välillä havaita. Molemmat möllöttävät omissa oloissaan älypuhelimiaan tai tablettejaan. Ovat somessa, virtuaalimaailmassa ja unohtavat täysin oman elämänsä. Tai pariskunta joka on pitkään kaivannut yhteistä aikaa vaikkapa ravintolaillan merkeissä? Kun tuo kauan kaivattu yhteinen aika toteutuu, se voi mennä näin: Molemmat ovat taas älypuhelimillaan somessa. Ruoka-annokset kuvataan ja jaetaan somessa. Luuria täytyy tarkistaa säännöllisesti. On tärkeää tietää montako tykkäystä kuva on jo saanut. Se siitä yhteisestä ajasta. Miksi muutenkin nykyään niin monen ihmisen itsetunto tuntuu olevan kiinni somessa annettuista tykkäyksistä? Viestittääkö tietty määrä peukutusta, että olet tarpeeksi hyvä? Sinä kelpaat?

Kuva täältä.

Niistä tykkäyksistä. Miten surulliseksi onkaan maailma mennyt, kun virtuaalimaailman tykkäysten määrä on kytköksissä tähän todelliseenkin elämään. Ei ole jäänyt vain yhten kertaan kyselyt tosielämässä, että "onko meidän välillä kenties kaikki ok? Oletko suuttunut mulle jostain? Et ole tykännyt pitkään aikaan mistään mun julkaisuista tai kuvista kuule!" Ehkä en ole vain käynyt niin aktiivisesti facebookissa? Niinpä niin, ei kukaan sellaista selitystä uskoisi. Kaikkihan facebookissa vähintään kerran päivässä käyvät? On hyvin yleistä, että jos et ole Facebookissa, asiaa kummastellaan. Ihminen joka ei ole Facebookissa, on vähän "outo".

Olen huomannut itsestäni myös sellaisen asian, että tykkään tiettyjen ihmisten kuvista tai julkaisuista vain siltä varalta, ettei tykkäämättä jättäminen aiheuttaisi mitään epäluuloja. Tykkäämättä jättäminen saattaisi horjuttaa herkkää ihmissuhdetta, jota tosi asiassa ei ehkä enää ole livemaailmassa olemassakaan. Parempi siis tykätä tai voi olla riita edessä! Naurettavaksi on maailma mennyt. Mutta tämä on täyttä totta ja arkipäivää.

Kuva täältä.

Surulliseksi on mennyt myös vanhempien ja lapsien välinen suhde. Tämä sukupolvi opetetaan jo ihan pienestä pitäen kiintymään siihen älylaitteeseen. Enää ei leikitä ralli-autoilla tai barbeilla. "Otappa nyt tästä pikku-Hilda tabletti käteen ja ole hiljaa niin äiti juo iltapäiväkahvin ja käy tarkastamassa Facebookin". Maailma on nykyään niin kovin erilainen, kuin mitä se oli omassa lapsuudessani. Mietin usein mihin tämä kaikki lopulta johtaa? Millaisessa maailmassa me elämme 20 vuoden  kuluttua? Lienee ajan kysymys, kunnes ihmisille asennetaan ohimoille jonkinlainen nettikaapeli ja se on sitten lopullinen heippa oikealla elämälle.

Tällainen henkinen oksennus yhdeltä somen orjalta. Olisi taas aika tarkastella omia tottumuksiaan. Tahtoisin niin kovasti irti tuosta virtuaalimaailmasta. Mutta miten eristynyt sitä sitten lopulta olisikaan? Miten paljon sitä aikaa jäisikään kaikkeen muuhun ilman somea.

Viekö some liikaa aikaasi?