Millaista oli Kanariansaarilla?

Viime joulu tuli tosiaan vietettyä Gran Canarialla, joka on yksi Kanarian seitsemästä saaresta. Mulla ei ole koskaan ollut mitään palavaa halua päästä juuri Kanarialle. Itseasiassa olen aina dissannut ajatusta siellä käymisestä. Ehkä siksi, että tuntuu, että siellä käy kaikki. Ensimmäisenä tulee mieleen turistirysä. Vähän hölmöä dissata jotain paikkaa, missä ei ole koskaan käynyt. Menisin nimittäin todellakin sinne uudelleen!

Matkakohteen valintaan vaikutti paljolti se, että se olisi lähellä. Vajaan 6 tunnin lento kuulosti ajatuksena ahdistavalta, mutta kuitenkin vielä kohtuulliselta. Halusin myös lämpöä ja aurinkoa, jota ei saa joulun aikoihin oikein  mistään välimeren alueelta. Kanarialla saa, joten se päätyi valinnaksi. Lämpöä, aurinko ja kohtuullisen lähellä. Kanariansaaret kuuluvat Espanjalle, mutta ovat maantieteellisesti lähempänä Afrikkaa. Tarkemmin ottaen Pohjois-Afrikan länsirannikolla. Noista seitsemästä saaresta valitsin kohteeksi Gran Canarian Puerto Ricon siitä syystä, että siellä luvataan varmimmin aurinkoa ja lämpöä. Vaikka saari on kovin pieni, voi sen pohjoisosassa olla paljon viileämpää, kuin saaren eteläisessä kärjessä. Puerto Rico on siellä eteläpäässä. Sinne siis :D Stressasin ennen matkaa aivan kauheasti, että mitä jos onkin ihan kenkku sää. Ei onneksi ollut. Sain suurilta osin sitä mitä lähdin hakemaankin  ^_^

Lento oli tosiaan se vajaa 6 tuntia. Mä en välitä kauheasti lentokoneella matkustamisesta (kukapa tykkäisi?) Ja jo neljän tunnin jälkeen alkoi ahdistaa. Pieni tila missä ei voi liikkua ja tekemiset on vähissä, tekee kurjan olon. No siitä selvittiin. Se on muuten jännä tunne kun lähdet Suomesta toppatakki päällä ja kuuden tunnin päästä kömyät koneesta pihalle ja kas, toppatakki on ihan liian kuuma. Pitää kääriä housunlahkeet ja hihat ylös. Mä rakastin sitä tunnetta ja mun naamalle levisi aika leveä jokerihymy. Loska-Suomi takana. Jes!

Lentokonekuva. Alla näkyy mitä ilmeisimminkin manner-Espanja. Tai voi se olla Ranskakin. No anyway nämä yölliset näkymät lentokoneesta ovat hurjan mahtavia <3

Bussimatkakin kesti hotellille melkein tunnin. Väsytti ja ärsytti, mutta fiilistä lievensi tosi paljon näkymät. Vaikka peffa ja jalat on istumisesta melkein halvaantuneet, ei se haittaa. Ei sitä jaksa ajatella kun bussin ikkunasta voi möllötellä eksoottisia maisemia. Ei loskaa, ei harmaata taivasta. Vain palmuja ja paratiisia tällaiselle pohjolan mörölle.

Pitkän matkustamisen jälkeen on kiva päästä hotellille ja siitä suoraan onkin päästävä syömään. Ekana iltana ei jaksanut kauheasti etsiä ruokapaikkoja. Hotellia vastapäätä olikin sellainen mini-katu täynnä ravintoloita ja baareja. Ulkomailla ne ravintolan sisäänheittäjät on kyllä ihan mahdottomia. Samantien kun sinne kadulle pääsi, intialainen ravintolanpitäjä kiskoi tehokkaasti mut ravintolaansa. En vaan jaksanut vastaanhangoitella :D Se oli ehkä virhe. Rakastan tulista ruokaa koko sydämestäni, mutta mullakin on rajani. Ravintoloitsija myi mulle niin jumalattoman tulisen aterian, että itku tuli silmistä. Hän kyllä vakuutteli että tulisuusaste on medium, mutta mulle se oli too much. Mitään makuja mä en maistanut, suu oli niin liekeissä. En halunnut marmattaa, vaan kiitin ruokailun jälkeen, että olipas hyvää ja toistekin tulen. No en käynyt siellä toiste :D

Hyvää sinänsä mutta hieman turhan poppaa mulle. Eli lammasta tulisessa kastikkeessa ja riisiä.

Muutenkin tuon reissun osalta ruokailu oli kerta toisensa jälkeen kamalaa pettymystä. Monia ravintoloita tuli käytyä läpi, ja lähdin niistä aina naama mutrulla. Kummallisen mautonta ruokaa. Ehkä tein huonoja valintoja. Izamar niminen paikka oli kuitenkin ihan huippu (jossa sitten kävinkin useamman kerran). Siellä söin mm. elämäni parhaan pasta-aterian kermakastikkeessa. Lisukkeena oli valkosipulimarinoituja jättikatkarapuja. Ai, että oli hyvää. Izamarissa sai myös kaiken gluteenittomana, mikä oli ehdottomasti peukku sille paikalle. Mutta laitetaas nyt sitä kuvaryöppyä tulemaan kunnolla.

Viikko vierähti Holiday Clubin Puerto Calma hotellissa. Tuossa vasemman puolimmaisessa betonimöhkäleessä. Suosittelen kovasti. Vakkari siivojatäti oli ihastuttava. Tuli mieleen Zoila niminen hahmo Devious Maids- sarjasta. Jos joku on kyseistä sarjaa katsonut :)

Näkymää naapurihotellin pihalta (naapurihotelleja ei ollut muutakuin ehkä sata tuhatta)

Auringon alla kelpaa hymyillä kalpeakin yksilö.

Katse Atlantille päin. Ohoi!

Puerto Ricossa oli auringonlaskut ihan katselemisen arvoisia. Palmumaisema tietysti tuo plussaa kokemukseen :D

Hän oli vekkuli kaveri <3 Afrikan siili. Hengaili pienellä rantakaistaleella mustan kissan kaverina. Kaverukset olivat kaistaleen kingejä. Siiliä piti käydä joka ilta moikkaamassa. Se oli hassu näky kun jo kadun toiselta puolelta näki kun pieni piikkipallo vipelsi täyttä häkää. Kissanraksut maistuivat myös hänelle. Sulonen temmeltäjä <3

Tällainen versio joulukuusesta :)

Kyllä mä kuntoilinkin. Kipusin sata miljoonaa rappusta jonnekin, en varsinaisesti tiedä minne mutta näkymät olivat kivat.

Pakollisia tonttuilukuvia.

Tälle otokselle ei löydy sen syvällisempää tarinaa ^_^

Nämä taskuravut vähän jarruttivat haluja mennä atlantin aaltoihin rypemään. Näitä oli ihan siis joka paikassa. Ja ne ovat ällöttäviä.

Aito joulukuusiviritelmäkin löytyi Puerto Ricon shopping centerista.

Jouluaattona mä törmäsin joulupukkiin. Lahjaksi tuli kuvassa näkyvät härpäkkeet. Ei kovin jouluisia härpäkkeitä mutta eipä haitannut :D

Puerto Rico oli varsin kiva paikka, ja voisin mielelläni palata koska tahansa. Fakta on kuitenkin se, että se on turistirysä. Niinkuin toki moni muukin paikka Kanarialla. Suomalaisiinkin törmää paljon, siltä ei voi välttyä. Suomalaisen kyllä tunnistaa jo kaukaa. Suomalainen ei tervehdi. Murahtaa vain jotain epämääräistä suupielet alaspäin ja katselee varpaitaan. Mikähän meissä suomalaisissa on ? Ero on huikea kun vertaa muun maan kansalaisiin. Juttelevat mielellään ja tervehtivätkin. Höh, sanon mä. Mä nautin aina ihan suuresti kun saa tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa. Jostain syystä päädyin pari kertaa irlantilaisten seuraan. Mukavia olivat ja luulivat mua espanjalaiseksi. Liekkö asiaan vaikuttanut mun tummat piirteet. Enhän mä ole tyypillisen suomalaisen näköinen :)

Mun mielestä oli jotenkin kutkuttava ajatus, että saarelta Afrikkaan oli vain noin 100km. En ole koskaan ollut niin lähellä Afrikkaa. Mullahan on haaveena käydä jossain Afrikan maassa, mutta ajatus toisaalta pelottaa. Siellä on hieman erilainen meininki. Saa nähdä riittääkö rohkeus lähteä sinne koskaan. Gran Canarian kokemus oli siis kiva, ja oon aika varma, että käyn siellä uudelleenkin. Mua kiinnostaa myös suuresti nuo pari muuta saarta. Erityisesti La Palma, La Gomera ja El Hierro. Ne kuulemma ovat säästyneet turismilta. Siellä voi nähdä "Oikean" Kanarian tunnelman. Niin kerrotaan. Mjaaha. Katsotaanpa tuleeko sieltä joskus matkaraporttia.

Oletteko käyneet Kanariansaarilla?