keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Turinoita Kreetalta/ Hanian hulinat



Tämän vuoden keväälle osuneella Kreetan matkalla tuli käytyä tutustumassa myöskin saaren entiseen pääkaupunkiin Haniaan (Chania). Hania toimi Kreetan pääkaupunkina vuosina 1898 - 1971. Näiden vuosien jälkeen Iraklionista (Heraklion) tuli nykyinen pääkaupunki.

Hanian kaupunki sijaitsee samannimisessä alueyksikössään saaren läntisellä puolella ja varsinaisen kaupungin asukasluku oli 53 910 vuonna 2011. Ei siis mikään megacity varsinaisesti, mutta ei tosiaan pikkukyläkään :)




Hanian Katedraali.


Olen aiemmin kertonut, että en mitenkään erityisesti hinkua suuriin kaupunkeihin, vaan viihdyn pienemmissä kylissä. Pikkukylissä on vain sitä jotain tunnelmaa mikä muhun vetoaa. Hania oli kuitenkin varsin mukava tunnelmaltaan ja viihtyisäkin. Niinkin kiva, että siellä piti ihan kahdesti piipahtaa ^_^

Muistelisin bussimatkan Málemesta Haniaan kestäneen n. 30 minuuttia ja yhdensuuntaiselle reissulle tuli hintaa about 2,40€. Haniaan perille päästyä totesin heti, että no onhan sillä cityllä hieman kokoa ja sai heti jännittää kuinka nopeasti sinne eksyy. Ja kyllähän sinne eksyikin :D Mulla on sitäpaitsi ihan onnettoman surkea suuntavaisto. Varsinkin bussiasemalle takaisin paluu ei olisi todellakaan onnistunut ilman paikallisten neuvoja. Onneksi vastaantulijat osasivat hyvin englantia ja ystävällisesti neuvoivat reitin bussiasemalle. Musta tuntuu, että toisella visiitillä osasin jo ehkä aavistuksen alitajuisesti suunnistaa oikeaan suuntaan :D





Jos ootte joskus käynyt Kreetalla, tiedätte mitä mä tarkoitan kun sanon että liikenne on kaoottista. Raivokas tööttäily kuuluu ympäriinsä ja ajoneuvoilla huristellaan vähän miten sattuu. Heikompaa hirvittää katsoa sitä liikennettä. Ulkopuolinen saa helposti vaikutelman, että liikennesääntöjen noudattaminen on vähän sinne päin. Ei niin justiinsa, kunhan tiellä pysyy. Bussissakin välillä jännitti olla, kun tuntui että kolaritilanteet olivat toisinaan aika turhankin hilkulla :D


Hanian keskutassakin oli kaaos päällänsä. Joku poloinen oli parkkeerannut autonsa hieman väärin, ja koska kadut ovat ihmeellisen kapeita sai tuo tien tukkeena ollut auto koko liikenteen sekaisin. Kadut menivät samantien ihan täysin tukkoon pitkän matkan varrella. Tilannetta hämmästeltiin poliisienkin voimalla ja auton omistajaa ei silti näyttänyt löytyvän. Jatkoin tästä matkaa Hanian vanhaan kaupunkiin venetsialaiseen satamaan samalla miettien, miten kuolisin häpeästä jos itse aiheuttaisin vahingossa noin törkeän liikennekaaoksen jossain ^_^












Satama on mun mielestä kovin kaunis. Merelle tähyillessä katseenvangitsijana toimi majakka. Vanhassa venetsialaisessa satamassa kävinkin kahdesti, ehkä sinne taisi jäädä taas pieni palanen sydäntä <3 Nimitys venetsialainen satama juontaa juurensa historiasta, italialaisista valloittajista.











Oli tarkoitus  käväistä myös ihan siellä majakan juurella, mutta tyydyin kävelemään vain puolitiehen asti. Lähellä merta tuuli oli ihan tajuttoman kova! Vastatuuli teki kävelystä rasittavaa, sen lisäksi, että suu ja silmät olivat täynnä hiekkaa. Eikä tuulen puhinalta edes kuullut toisen puhetta ^_^ Vaikka tuulen kovuus oli ärsyttävä, oli silti näkymät huikeat. Silmien edessä oli kaunis värikäs arkkitehtuuri ja taustalla upeat  Lefka Orin valkohuippuiset vuoret. Iho menee vieläkin kananlihalle tuota tiettyä kuvaa katsoessa. Ei mua haittaisi jos voisin noihin maisemiin tästä teleporttautua postauksen päätteeksi ^_^



Oletteko käyneet Haniassa?










4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää, olen aina halunnut päästä käymään. Mulle Rodoksen kaupunkin on just sellainen ihana pieni kaupunki, joka on helposti hallittava, vaikka siellä on hieman enemmän porukkaa kuin Haniassa, taitaa olla n. 65 00, silti siellä on musta sopivan leppoista. Ei tuu liikaa ison kaupungin fiilistä vaan on sellainen tarpeeksi intiimi tunnelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haniasta mä taisinkin tykätä juuri sen takia, että se ei ollut liian iso paikka vaikka kaupunki onkin. Hyvä sana valinta toi "helposti hallittava" :) Ateena on kiinnostanut ajatustasolla, mutta etukäteen arvelen, että en viihtyisi niin isossa paikassa :D

      Poista
  2. Olen käynyt. :) Oltiin yötä pienessä turistikohteessa, mutta vuokrattiin moottoripyörä kahtena päivänä ja ajeltiin ympäri saarta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli suunnitelmissa vuokrata skootteri, mutta siinä tuli heti jotain kummallisia ongelmia vastaan. Vuokraajalla oli omituiset rajoitukset, mihin skootterilla saa ajaa ja ei :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)