sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Maistuisiko hyönteispatukka?







Varmaan aika moni on jo huomannut, että markkinoille on ilmestynyt hyönteispatukoita. Ajatus ihan varmasti inhottaa osaa kuluttajista, ja toista osaa kuluttajista ajatus lienee kiehtova tai vähintään neutraali? Hyönteisethän ovat mitä mainioin proteiinin lähde, joten miksipä niitä ei hyödyntäisi ravinnossa.

Myönnän ihan suoraan, että oma suhtautumiseni "ötököiden" syömiseen ei ole ihan mutkaton. Olen oikeastaan vähän ötökkäkammoinenkin. Tai tarkemmin ottaen itseäni ällöttää erityisesti hämähäkit ja niitä en ikinä milloinkaan suostuisi syömään. En sellaisenaan enkä patukkaan jauhettuna. Sen sijaan sirkat eivät kuulosta ihan niin kamalalta ravintona - paitsi vähän kyllä silti :D Tietyissä Aasian maissa hyönteisten syömisessähän ei ole mitään outoa tai kummallista :)

Sain pr-toimistolta jonkin aikaa sitten testiin Eat Grub merkkisiä hyönteispatukoita, jotka sisältävät juurikin jauhettua sirkkaa (Gryllodes sigillatus). Kyllähän siinä totta puhuen piti asennoitua maistamaan niitä. Onnistuin kuitenkin ylittämään itseni ja omat ennakkoluuloni. Ja toisaalta näiden maistaminen oli mielenkiintoista. Luulen, että osaa lukijoistakin kiinnostavat nämä.

Ja hmmm. Onneksi googletin tuon  Gryllodes sigillatus sirkan vasta patukoiden maistamisen jälkeen :D









Eat Grub hyönteispatukat ovat 100% luonnollisia. Ne ovat myös gluteenittomia, pähkinättömiä, maidottomia ja soijattomia, eikä niissä ole lisättyä sokeria. Vaikka näissä ei ole lisättyä sokeria, ovat ne silti makeita. Patukoiden luontainen makeus tulee mm. taateleista, rusinoista ja marjoista.



Huomioitavaa on, että hyönteiset voivat aiheuttaa osalle allergisia reaktioita. Ristiallergia on mahdollinen niillä, joilla allergiaa aiheuttaa: äyriäiset, nilviäiset ja pölypunkit.





Seuraavaksi sitten maku- ja koostumusarviota patukoista.


Yleisesti patukkojen koostumus on pehmeä ja miellyttävä. Ei sitkeä. Suutuntumassa on myös rouheutta. Hieman naureskelin aiemmin tekemilleni muistiinpanoilleni, joissa luki "Sirkkoja ei maista". No sepä yllättävää :D



Blueberry & Almond


Ainesosat: Paloiteltu taateli (sis. riisijauho), auringonkukansiemen, viinimarja, manteli (11%), gluteeniton kauralese, kuivattu mustikka (8%, sis, omenamehu, auringonkukkaöljy), kuivattu sirkkajauhe/Gryllodes sigillatus (6%), emulgointiaine glyseroli (E422)

Mustikkaa ja mantelia sisältävä patukka oli näistä kolmesta testatusta ehkä se tylsin. Maussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se oli silti se neutraalein testikolmikosta. Patukassa dominoi ehdottomasti mantelin maku ja sokkotestissä en olisi kyllä osannut ollenkaan aistia mustikkaa. Muista patukoista poiketen tässä patukassa on hieman isompia mantelipaloja. Jos mantelin maku on mieleen, tämä voi olla makuusi.




Cacao & Coconut



Ainesosat: rusina, paloiteltu taateli (sis. riisijauho), kookos (17%), gluteeniton kauralese, kuivattu sirkkajauhe/Gryllodes sigillatus (11%), auringonkukansiemen, kaakaojauhe (6%), kaakaovoi (5%), emulgointiaine glyseroli (E422), kaakaorouhe (2%).


Kaakaota ja kookosta siis. Tältä tietysti odotin suuria, koska kuten tiedätte, olen kookosfriikki. Kaikki missä on kookosta, mulle heti nyt ^_^ Tässä patukassa on mielestäni aika kivasti maut balanssissa. Kaakaon aistii selvästi ja niin myös kookoksen. Kookos usein puskee herkästi muiden makujen päälle, mutta ei mielestäni tässä. Voisin näitä mutustella ihan mielelläni jatkossakin ^_^




Orange & Red Berries



Ainesosat: Kuivattu karpalo (19%, sis. ananasmehu, auringonkukkaöljy), auringonkukansiemen, mustaviinimarja (sis. auringonkukkaöljy), paloiteltu taateli, gluteeniton kauralese, gojimarja (8%), kurpitsansiemen, emulgointiaine glyseroli (E422), kuivattu sirkkajauhe/Gryllodes sigillatus (5%), appelsiiniaromi


Appelsiinia ja punaisia marjoja (karpaloa, mustaviinimarjaa ja gojimarjaa). Tämä patukka taisi nousta omalla kohdallani suosikiksi, vaikka oletin ensin kaakao & kookoksen vievän voiton :) Patukka on erityisen raikkaan makuinen, jossa appelsiini nousee ehdottomasti makujen ykkössijalle. Noh, näin ainakin omat makuhermoni tämän aistivat :)




Ravintosisältö ylhäältä alas: Blueberry & Almond, Cacao & Coconut, Orange & Red Berries.







Eat Grub hyönteispatukoita löytyy Prismoista, S-marketeista ja Stockmann Herkusta. Hinnat n. 1,95€/ 36g.



Mitä ajatuksia teissä herättää hyönteispatukat tai hyönteisten syöminen? Oletteko maistaneet tai aiotteko maistaa? :)


13 kommenttia:

  1. Aika hauska postaus :) en ole nähnyt näitä tai sitten en ole osannut etsiä. En tiedä, kai voisi maistaa mutta...vähän inhottaa se ajatus sirkoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole jostain syystä huomannut näitä patukoita kaupoissa, en tiedä minne ne on piilotettu :D

      Poista
  2. Itsekin kammoan hyönteisiä - ennen kaikkea hämähäkkejä - joten suhtautuminen hyönteisten syöntiin taitaa olla aika samanlainen kuin sinulla.. Kiinnostaa kuvasti mutta.. Jos jossain vastaan sattuu niin todennäköisesti uteliaisuuttani maistan, mutta en usko ainakaan heti ensimmäisenä kauppaan ryntääväni näitä ostamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä vähän sellaisia ristiriitaisia fiiliksiä herättää :)

      Poista
  3. Mää oon jotain sirkkalastuja vai mitähän ne oli, ni maistanu. Oli ku ois sipsiä syöny. :D Näistä kyllä houkuttaa tuo kaakao ja kookos. Mulla on joku mahoton kookoshulluus päällä. Pitää saada kookossuklaata ja kookosjäätelöä ja kaikkea missä kookosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sirkkalastujakin on? Aika kiinnostavaa ^_^ Mulla on aina jonkinlainen kookoshulluus päällä :D On ihan pakko vinkata Valio Ainon Kookos & Suklaa jätskistä. Voi jestas se on hyvää! Siihen jää koukkuun :D

      Poista
    2. Mää oon jo jääny koukkuun tohon Kookos ja suklaa- jäätelöön. :D Tajuttoman hyvää!

      Poista
    3. Niin on. Voisin ahmia sitä purkillisen päivittäin ihan helposti :D

      Poista
    4. Jep! :D Samaten Maraboun Co-Co- suklaata menee heittämällä levyllinen... :D

      Poista
  4. Nej tack. :D En ole vielä maistanut, enkä itse kyllä osta, mutta jos joku tarjoaa niin tottakai laitan suuhuni. :D

    VastaaPoista
  5. Jauhetutötökät kieltämättä kuulostaa paljon miellyttävämmältä kuin kokonaisten ötököiden syöminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jauhettuna sitä ötökköjuttua ei oikeastaan edes huomaa. Kokonaisia sirkkoja tai muitakaan öttiäisiä en pystyisi suuhuni laittamaan :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)