perjantai 5. tammikuuta 2018

Thaivaallinen joululoma


Palasin Suomeen reilu viikko sitten ja takana on ihan supermahtava reissu. Ja arvatkaa vaan onko jo aurinkoa ikävä. Tajusin eilen, että näin auringon viimeksi Thaimaassa. Eipä ole arska täällä paljon paistellut, harmaata taivasta vain. Kaikki on täällä yhtä ennallaan kuin lähtiessä :D


Kuva: Kohlanta.net


2 viikkoa vierähti oikein mukavissa merkeissä Andamaninmeren äärellä Koh Lantan saarella, Thaimaassa. Kyseinen saari on kaksiosainen, joka jakautuu Lanta Noin ja Lanta Yain saariin. Lanta Noi on enemmänkin paikallisten saari vailla suurempaa turismia. Itse majailin Lanta Yain saarella, jolla on enemmän sitä turismia. Onneksi kuitenkin kyseinen saari on ainakin vielä rauhallinen ja siellä ei ollut turismia mitenkään överisti. Täysi vastakohta esim. Kreikan turistirysille, joissa rannat on ahdettu täyteen aurinkovuoteita jne. Koh Lantalla rannat olivat melkeinpä tyhjiä varsinkin loman alussa. Rannat olivat pitkiä ja hienohiekkaisia ja vastaan ei kävellyt joinakin päivinä yhtään ihmistä. Koh Lanta oli juuri sellainen paratiisimainen hiljainen saari, josta olen aina unelmoinut. Koh Lantalla asukkaita on noin 30 000. Koh Lanta on rauhaa ja hiljaisuutta rakastavan paikka, se ei ole megabilettäjän mesta :)

Majoittauduimme ukkelini kanssa Klong Khong nimisellä alueella saaren läntisella puolella. Kyseinen alue oli melko rauhallinen. Hotelli oli lähellä rantaa ja rannalla oli ihan mahtavia ravintoloita/kuppiloita, joissa oli varsinkin illalla mahtava istuskella ja katsella kuuta ja tähtitaivasta. Tähdenlentoja oli myös öisin hämmästyttävän paljon ^_^ Sääkin oli tosi suotuisa koko reissun ajan. Vain muutama sadekuuro tuli ja muuten lämpötilat olivat +30 asteen hujakoilla joka päivä. Muutamana päivänä lämpötila kohosi +35 asteeseen ja se oli jo aika poppaa se. Mutta minä tykkään paahteisesta auringosta. Se on parhautta ^_^



Thai-ruoka oli parasta koskaan! Pari kertaa tosin tuli syötyä niin tulista sapuskaa, että pää meinasi räjähtää :D Ruoka on usein miedonnettu "länkkäreille" sopivaksi. Ilmoitin tosin parikin kertaa, että kyllä minä tulisen ruoan ystävänä kestän. Tuokaa aitoa thaisapuskaa pöytään vaan. Ja sitten itkettiin, hikoiltiin ja niistettiin. Lähdin aasiaan asti löytämään rajani :D


Kun lämpötilat kohosivat +35 asteeseen, oli ihan huippua lähteä vaikkapa Saladanin "isoon cityyn" tuk-tukin kyydillä. Ilmavirta tuk-tukilla ajellessa on mukavan vilvoittava :) Saladanista kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, mutta se oli tosiaan ihan viihtyisä paikka. Selkeästi turisteille suunnattu ostoskeskus, mutta silti varsin kiva paikka. Saladanissa oli paljon hyviä ravintoloita ja hyvin shoppailumahdollisuuksia. Saladanissa oli myös Lanta Mart, joka on sheet maskien taivas. Siis ihan oikeasti siellä oli hyllytolkulla kaikenlaisia sheet maskeja niin paljon, että pää meni ihan pyörälle :D Saladanista sain myös elämäni rajuimman ruokamyrkytyksen. Ruokailun jälkeisenä päivänä löhösin aamuauringossa rannalla, kunnes alkoi hiljakseen tulla todella vellova olo. Jalat alle vikkelään ja hotellille. Siellä se sitten alkoi. Iltaan asti kestävä pytyn halailu. Olo oli aivan karmea! Kuume nousi ja lihaksista katosi kaikki voima. Yksi päivä meni käytännössä sängyssä maaten, kuumeunia nähden ja välillä yrjöten. Onneksi tuo ruokamyrkytys kesti vain päivän ja toista samanlaista en saanut. Tosin traumat jäi ja ruokailu ravintoloissa tästä eteenpäin oli aika jännittävää :D














Ruokamyrkytyksen lisäksi suuremmilta katastrofeilta vältyttiin. Tosin meressä taisi käydä niin, että meduusa poltti kättäni. Erään pulikoinnin jälkeen tunsin piston kädessäni ja myöhemmin vasen käsi turposi ihan limpuksi ja sormet olivat ihan nakit. Mutta siinäpä ne kommellukset sitten olivatkin. Edellisellä Kreetan reissulla meni ihan toisin. Kreetalla ensimmäinen kastautuminen mereen aiheutti syvän haavan varpaaseen välittömästi. Onnistuin myös rääpimään itseni aika ansiokkaasti ruusupuskaan ja sain upean haavan lonkkaani parvekkeen oven lukosta. Kyllä Ko Lantan reissu meni haaverien osalta aika mallikkaasti. Verta ei tullut kertaakaan mistään :D



Melkein naama murskana?


Josta tulikin mieleen, että olisi siellä voinut aika hullustikin käydä. Sehän on oikein unelma makoilla rannalla hiekassa, varsinkin kookospalmun alla, eikö? Se tyypillinen mielikuva paratiisista. Näin teinkin. Aurinko lämmitti ihoa ja olo oli rento. Olin melkein kuin transsissa. Transsi keskeytyi räsähdyksen ääneen. Mitä kummaa tapahtui? Viereisestä palmusta tippui iso kookospähkinä rikkoen lasipullon. Haha.. Olin aika järkyttynyt, kun tajusin homman. Itsekin siinä loikoilin palmun alla joka oli täynnä pähkinöitä. Siirryinpä sitten suosiolla pois kyseisen palmun alta. Jessus, jos tippuisi kookospähkinä useamman metrin korkeudelta päin pläsiä, niin se olisi aikamoinen tälli :D Onneksi näin ei käynyt.


Tahtoo takaisin <3


Ihmiset Thaimaassa ovat ihan käsittämättömän ystävällisiä, tästäki mainitsin jo aiemmin. Täydellinen vastakohta Suomen mörökölleille ^_^ Sain sellaisen vaikutelman, että ketään ei koskaan pulaan jätetä. Eräänä iltana olin matkalla hotellille 7-Eleveniltä (kauppa) ja matkaa oli taitettavana ehkä 50 metriä. Vierelleni pysähtyi thaimaalainen nuori poika, joka sanoi, että voi heittää mieluusti minut hotellille. Sanoin, että ei suinkaan ole tarve, että hotelli on ihan kivenheiton päässä. Poika kuitenkin vaati, että saa antaa kyydin. No mikäs siinä. Köröteltiin varmaan 10 sekuntia ja olimme hotellin pihassa. Sitten tein sen virheen mitä siellä ei pitäisi tehdä. Tarjosin kyydistä rahaa. Thai-poika sanoi, että ei ota rahaa vastaan, johon tuumasin, että kyllähän nyt korvauksen kyydistä annan. Yhtäkkiä paikalle ilmestyi myös pojan äiti, joka näytti hieman harmistuneelta. Pojan äiti sanoi, että täällä ei ole tapana ottaa rahaa vastaan. Huomasin silloin, että käytökseni hieman loukkasi heitä. Äidin harmistunut ilme muuttui kuitenkin hymyksi, kun selitin, että olen Suomesta ja meillä päin ollaan sellaisia, että kukaan ei juuri koskaan tee mitään kenenkään hyväksi hyötymättä itse. Pääsimme yhteisymmärrykseen ja he tajusivat, ettei tarkoitukseni suinkaan ollut loukata heitä :) Kiitin vielä kovasti kyydistä ja sanoin, että olen tykästynyt kovin suuresti thaimaalaisiin ihmisiin.


Yksi ja ainoa posetuskuva :D

Saladan :)

Aurinko ^_^


Eräs apteekkireissukin muuttui varsin hauskaksi. Jakella on suupielet halkeillut ja käytiin kysymässä neuvoa Saladanin apteekista. Apua saatiinkin, mutta apteekkari innostui sitten kesken kaiken kehumaan farkkuliiviäni upeaksi. Hämmennyin ja kiitin hymyillen apteekkaria. Kerroin, että itse olen sen tehnyt. Tähän apteekkari totesi hämmentyneenä, että olenko ehkä joku iso muotisuunnittelija Suomessa :D Tässä vaiheessa alkoi jo punastuttamaan ja kerroin, että ihan omaksi ilokseni olen liivin joskus näperrellyt. Mahtaisikohan Suomen apteekissa käydä näin? Epäilen ^_^

Saladanissa näin myös sellaista köyhyyttä/kurjuutta, jota en ole ennen nähnyt. Erään kadun varrella oli vanhempi nainen, joka pesi kasvonsa viemärivedellä ja myös joi samaista vettä. Näky pisti miettimään. Kerroinkin tästä jo instan puolella aiemmin, miten sain uudenlaista perspektiiviä omaan elämääni. Miten helposti sitä valittaakaan turhanpäiväisistä asioista. Mulla on asiat hyvin, ja siihen on niin tottunut, että ei osaa aina ajatella että toisinkin voisi olla :/

Hotellin läheisyydessä oli Unique Bar niminen, erittäin viihtyisä rantaravintola, jossa tuli käytyä todella usein. Siellä sain elämäni parasta thai-ruokaa <3 Maukkaita keittoja ja kerran myös aivan liian tulista massaman currya ^_^ Tutustuin Uniquessa myös Varitta nimiseen naiseen, joka oli ravintolan henkilökuntaa. Varitta on ihmisenä aivan ihana ja hänen kanssaan oli tosi mahtavaa jutella asioista. Meillä synkkas heti  :)


Varitta <3 :)




Thaimaassa ilotulitetaan jo jouluaattona :)

Pina Colada. Ja paras sellainen koskaan. Ei maistunut aurinkorasvalle :D


Varittan kanssa juteltiin esimerkiksi uskonnosta. Buddhalaisuus on uskontona mielenkiintoista ja tätä uskontoa Varitta tavallaan edustikin. Varitta kuitenkin kertoi, että hän ei oikeastaan usko jumalaan tai jumaliin, mutta hän uskoo karman lakiin. Varitta tuumaili, että kun tekee hyvää toisille saa vastaavasti hyvää omaan elämäänsä. Ihan hyvä näkökulma elämiseen, jonka voin täysin allekirjoittaa. Thaimaassa oikeastaan monikin ihminen luultavasti elää elämäänsä tällä periaatteella. Hehkutin Varittalle, että heidän maansa on todella kaunis ja eksoottinen ja ihmiset kerrassaan ihastuttavia. Kerroin hänelle myös Suomesta. Tuli mieleen näyttää hänelle Lapin ruska postaukseni, jossa on mielestäni Suomen luonto aika eksoottisen näköistä. Ja kuten arvata saattaa, Varitta piti Lapin ruskaa eksoottisen näköisenä. Puhuttiin myös lumesta, joka oli hänen mielestään jännä juttu :)

Varittalla oli oma kissa ja puhuttiin myös eläimistä. Kerroin, että olen juuri hiljattain menettänyt rakkaan lemmikkini ja Varitta kuunteli myötätuntoisena. Varitta kysyi haluaisinko aattona ehkäpä laittaa taivaalle lyhdyn Iivarin muistolle. Nyökkäsin, ja sanoin, että ilman muuta. Se olisi hieno ele.

Lyhty Iivarille <3 Varitta auttoi, kun itse meinasin saada koko rannan liekkeihin :D


Kuva lainattu netistä. Näin kauniilta se näytti parhaimmillaan. Amazing.





Näimme Varittan kanssa aattoiltana ja kävin hakemassa lyhdyn. Menin sitten rannalle ja aloitin lyhdyn sytyttämisen. Homma meni heti ihan fiaskoksi ja näytti siltä, että koko lyhty tollahtaa palamaan heti alkuunsa :D Varitta huomasi katastrofin olevan aluillaan ja tuli ravintolasta juoksujalkaa näyttämään miten homma toimii. Saimme sitten lyhdyn syttymään ja se lähti taivaalle. Iivarin lyhty lähti taivaalle kahden muun lyhdyn kanssa. Kyseinen hetki oli erittäin mieleen painuva ja kaunis. Kolme lyhtyä lipui tähtitaivaalla kauas horisonttiin. Kaksi muuta lyhtyä sammuivat aiemmin, mutta Iivarin lyhty paloi todella kauan yksin taivaalla, siellä tähtien vierellä. Silloin silmät hieman kostuivat ja sanoin hiljaa ääneen "Mun sitkeä paukapää" <3



Myöhemmin yön hiljaisuudessa katselin, kun eräs pariskunta laittoi oman lyhtynsä taivaalle ja katselivat sen lentämistä taivaalle ja samalla halasivat toisiansa. Hekin muistelivat jotain heille tärkeää. Tunsin suurta myötätuntoa. Sykähdyttäviä hetkiä.


Kävin keinumassa apinarannalla.



Bat-Tuk-tuk :D Ihana :D


Aattona piirsin sydämen rannan hiekkaan ja sytytin kynttilän. Hiljennyin muistelemaan mun edesmennyttä hörökorvaa <3

Hyi että :D



Kylpy.


En venytä tätä postausta tämän pidemmäksi, mutta thai-juttuja on vielä tulossa. Näin elämäni ensimmäisen kerran apinoita livenä Ko Lantalla, ja voi että ne vei mun sydämen <3 Apinapostaus on siis ainakin vielä tulossa ^_^

Aww ^_^












2 kommenttia:

  1. Reissunne kuulosti ihanalta. Ihan tuli jo lämmin lukiessa. (Vaihdevuodet) 😄 Odotan jo innolla apinapostausta. -Anjuliini

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)