tiistai 16. toukokuuta 2017

Organic Shopia käsille ja kasvoille



Organic Shopin luonnonkosmetiikan tuotteita on viuhahdellut blogeilla viime vuodesta lähtien ja ne ovatkin keränneet suurta suosiota käyttäjiensä keskuudessa. Olen itsekin niihin suuresti tykästynyt ja löytänyt ihan helmiäkin sieltä paljouden seasta :)






Siispä OS:n tuotteista jälleen pohdintaa tämän päivän postauksessa. Ainakin osalle on jo entuudestaan tuttua tietoa, että OS:n kaikki tuotteet eivät täytä luonnonkosmetiikan tiukkoja sertifiointivaatimuksia.


BDIH-sertifikaatti takaa aidon luonnonkosmetiikan.




Tämän jutun 6 tuotetta sisältävästä vain kahdella on BDIH-sertifikaatti. Neljässä muussa tuotteessa on vain merkintä "Made with certified organic ingredients" Eli sisältää sertifioituja ainesosia, mutta valmis tuote kokonaisuudessaan ei täytä sertifioinnin vaatimuksia. Organic Shopin konsepti  on tältä osin hieman erikoinen ja myös mielestäni kuluttajaa hämmentävä. Testissä oli käsivoiteita, kasvokuorintoja sekä kasvonaamioita. Tuotteet olen saanut maahantuojalta.








Kosteuttava Geelinaamio 75ml.


Kosteuttavan geelinaamion koostumuksesta löytyy mm. kosteuttavaa aloe veraa ja sodium PCA:ta sekä ihoa rauhoittavaa pantenolia ja allantoiinia. Inci on siitä hämmentävä, että siinä on mukana myös mietoja tensidejä. Ja arvatenkin tämä vaahtosi miedosti pois huuhdottaessa (Kävisikö tämä myös kosteuttavana putsarina? :D). Naamio levitetään kuiville kasvoille vaikuttamaan 10 minuutiksi.

Noh, tämä oli ihan sellainen ok kosteusnaamio. Huuhtelun jälkeen iho tuntui pehmeältä ja kosteutetulta ilman mitään kiristävää fiilistä.  Ei kuitenkaan herättänyt sen suurempia tunteita.







Puhdistava Mutakasvonaamio 75ml



Kaoliinisavipohjainen naamio sisältää lisäksi leväuutteita, salisyylihappoa ja hoitavia vehnänalkio- ja oliiviöljyä. Tuoksu on puhdas ja raikas.

Naamio pysyy vaikutusaikansa pehmeänä iholla, ei siis kuivu kiristeleväksi maskiksi. Naamiota pois huuhdeltaessa saa ehkä käyttää hieman enemmän aikaa. Konjac-sieni on muuten ihan yliveto tämäntyyppisten naamioiden poistamisessa.

Vaikutti ihan toimivalta naamiolta. Käytön jälkeen iho tuntui ja näytti raikkaalta ja puhtaalta. Poskien ihohuokosetkin olivat tavallista supummassa.







Hellävarainen Kasvokuorinta 75ml.


No jopas. Yllätyin, että OS:lta löytyy myös glykolihappoon perustuva kemiallinen kuorinta. Ihoa kuorivan hapon lisäksi tuotteesta löytyy mm. hoitavat aprikoosiöljy ja mangovoi. Tuoksu on pehmeä mango (nam!).

Kuorinta ohjeistetaan levittämään iholle 8-10 minuutiksi, jonka jälkeen se huuhdellaan iholta pois. Tämä oli koostumukseltaan kevyen voidemaista. Kaikenmaailman akkuhappoihin tottunut nahkani ei ollut tästä moksiskaan, mutta happoihin tottumaton tai herkkänahkainen voi tällaisten tuotteiden kanssa kokea kihelmöintiä/pistelyä iholla, mikä kuuluu täysin asiaan. Ihoni jäi tämän jälkeen sileän tuntuiseksi ja pehmeäksi. Ei jättänyt ihoa punoittavaksi.







Soft Face Gommage 75ml (En löytänyt tälle suomenkielistä käännöstä)


Ja tämä nousikin omaksi lemppariksi testatuista tuotteista ^_^  Alkuunsa tämä hämmensi nimensä puolesta. Google ei suostunut antamaan mitään käännöstä sanalle "gommage". Google kuitenkin nosti esiin muiden brändien putsareita. Tuotetta kokeiltaessa kävi kuitenkin heti ilmi, että kyseessä on mekaaninen kuorinta. Ja hyvän tuoksuinen sellainen! Tuoksu on kahvi, mutta ei sellainen tymäkkä. Kuvailisin tuoksun enemmänkin kuin jokin mokkainen jälkiruoka. Maistaa tekisi jälleen mieli :D

Kuorinta on kaoliinipohjainen, jonka mekaanisesti kuoriva ainesosa on siperianmännyn kuorijauhe. Kemiallista kuorivuutta tuo salisyylihappo ja hoitavuutta mm. kahviuute, jojoba-, makadamia- ja oliiviöljyt.

Tämä on ohjeistettu käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Mitään vaikutusaikaa ei ole kerrottu yksittäiselle käyttökerralle, vain ohje pyöritteleville liikkeille.

Tuoksunsa lisäksi tässä ihastutti juuri sopivan runsas määrä kuorivaa ainesta, joka on myös tarpeeksi rouheaa, mutta ei silti raapivaa. Tästä jäi myös mukavan tuntuinen, siloinen iho ^_^

Edit. Lukija vinkkasi gommagen olevan ranskaa ja tarkoittavan kuorintaa :) 







Hemmotteleva Käsi- ja kynsigeelivoide 75ml.


Miellyttävän tuoksuinen, hieman geelimäinen käsivoide. Hoita käsiä mm. triglyserideillä, auringonkukkaöljyllä ja mehiläisvahalla. BDIH-sertifioitu.

Tämä on päiväkäyttöön ihan loistava. Imeytyy ihoon juuri sen verran vauhdikkaasti, että kelpuutan sen päiväkäyttöön. Tästä tulee hieman mielleyhtymiä Laveran 2in1 Käsi- ja Kynsinauhavoiteeseen.







Spa Käsivoide 75ml


Täyteläiseksi kuvailtu käsivoide lupaa hoitaa käsien ihoa appelsiininkukkauutteella ja ylang-yalang ja buritiöljyllä. Mukana on myös tehokkaasti hoitavia sheavoita ja mehiläisvahaa. BDIH-sertifioitu.

Kuvaus täyteläisestä koostumuksesta pitää kutinsa. Spa käsivoide nimittäin vaatii aikansa imeytyäkseen. Sopii paremmin iltakäyttöön tai silloin kun ei ole tarve tehdä käsillä mitään. Voide tuntuu pyörivän ihon pinnalla ikuisuuden. Kuitenkin lopulta imeydyttyään, jättää kädet superpehmeiksi ja tehokkaasti hoidetuiksi. Tuoksu on miellyttävä, pehmeän kermainen.





En löytänyt postauksen tuotteille hintoja, mutta ottaen huomioon Organic Shopin hintatason nämä luultavasti kustantavat 5 - 10 euron välillä. Verkkokauppojen lisäksi näitä myyvät Sokos ja Stockmann. Oliko näistä jokin ehkä tuttu tai kiinnostava?









9 kommenttia:

  1. Mulla jää näistä käsivoiteista hetkeksi tahmainen pinta, mutta eipä se suuremmin haittaa. Suosikkini on kirsikkaversio, joka tuoksuu ihanalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en yhtään tykkää tahmeista tunnuista käsillä :D Siinä on taustalla se, että ei uskalla koskea mihinkään rasvatahrojen pelossa ja muutenkin se vaan on jotenkin epämiellyttävä tunne. Tekee koko ajan mieli pestä kädet :)

      Kirsikka voi kyllä olla tuoksuna tosi maukas, olikohan se Rexonan suihkugeeli jota yksi päivä kaupassa tuoksuttelin ja siinä oli tosi onnistunut kirsikan tuoksu :)

      Poista
  2. Commage on ranskaksi kuorinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tästä tiedosta :) Hassua, että englanninkielisessä tuotenimessä on ranskaa mukana :D

      Poista
  3. Mulla on molemmat käsivoiteen ja atooppiselle iholle ihan huippuja! Lisäksi löytyy suihkugeelejä, niistä en niin innostunut. Käsisaippua on ihan ok ja vartalovoide joku litsin tuoksuinen oli vähän tylsä. Kasvonaamioista mulla on Aloe versio ja sitten joku kahvinaamio, joka kiinteyttää, molemmat on olleet kivoja. Ehkä tuo kuorinta ilman rakeita menee hankintaan. Muistaakseni nuo käsivoiteet on 3,50€ ja kasvonaamiot 5,50€.

    VastaaPoista
  4. Mulla on saman merkin oliivihiustenhoitoaine. Plussaa hinnasta ja lisäksi tuntuu toimivan nopeammin kuin aiemmin käyttämäni ekoversiot, joita sai pitää tukassa aika monta minuuttia ennen kuin vaikuttivat mitenkään huomattavasti. Saatan hyvinkin ostaa Organic shopin tuotteita enemmänkin, vaikka en olisi itse tajunnut tuota sertifikaatin puuttumista...

    VastaaPoista
  5. Tuo kemiallinen kuorinta kiinnostaa. Käytän mieluummin kemiallista kuin mekaanista kuorintaa ja edulliset kemialliset kuorinnat kiinnostavat aina. Minulla on Organic Shopilta hiusnaamio ja vartalon kuorinta-aine. Hiusnaamio on ihan jees, mutta toista tuskin ostan. Kahvilta tuoksuva sokerikuorinta on puolestaan todella ihanaa ja jättää ihanan pehmeän lopputuloksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemiallinen kuorinta onkin joillekin ihotyypeille parempi ratkaisu kuin hankaava mekaaninen kuorinta. Omia suosikkeja on ollut mm. mangokuorinta. Hiusnaamiokin on ollut käytössä ja en keksi siitä moitittavaa, toimii tässä päässä hyvin :)

      Poista
  6. Kiitos esittelystä! Organic shopista on tullut mun uusi suosikki. En enää voi ostaa itselleni enempää, joten ilahdutan näillä kavereita. Tuo mangokuorinta vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta :)

    Laura K

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)