keskiviikko 31. elokuuta 2016

Talika - Luksusnaamiointia




Talika nimiseltä brändiltä löytyy hieman erilaista naamiointimeininkiä. Näitä kasvonaamioita ei pursuteta tuubista tai kaiveta purkista.



Pussukasta löytyy yksittäispakattu kasvonaamio, jossa on valmiit aukot silmille ja suulle. Naamio on pakattu kolmeen kerrokseen, josta poistetaan uloimmat osat. Keskimmäisestä kerroksesta paljastuva ohut kumimainen kasvonaamio siloitellaan iholle vaikuttamaan. 


Tältä se näyttää kasvoilla. En ollut erityisen masentunut tai huonolla tuulella kuvia ottaessa, mutta naamion vaikuttaessa kasvoilla, tuntui, että ilmeilyä tulisi välttää :D Omassa nassussani kasvonaamio on alaosasta vähän hassusti. Oikeastihan tuo kasvonaamio tulisi taputella leukaan asti, mutta parta estää kiinnittymisen ihoon. No eipä tuo kasvonaamio muutenkaan ole aseteltu kovin amattitaitoisesti :D



Kasvonaamio on siis koostumukseltaan hyvin ohut ja kumimainen. Epäilin tämän olevan silikonia, mutta asiaa selviteltyä kävi ilmi, että materiaali on bioselluloosaa. Jämerän tuntuinen naamio nappaa ihoon imukuppimaisesti ja silottuu ihmeellisen tarkasti ihon päälle, myötäillen jokaista uurretta.
Testasin Talikalta kahta erilaista naamiota.


Kosteuttava Nuoruusnaamio




Ensimmäisenä kokeilin Kosteuttavaa naamiota. Kasvoille aseteltava naamio oli todellakin kostea, voisi sanoa melkeinpä märkä. Tämä oli helppo asetella kasvoille. 30 minuutin vaikutusajan jälkeen naamiota poistettaessa kasvot tuntuivat kosteilta. Ohjeiden mukaan hieroin kasvoille jääneen aineen ihoon, joka hulahtikin ihoon melkein heti.

Hoidon jälkeen iho tuntui superkosteutetulta ja taisipa hienot juonteetkin häivyttyä näkyvistä. Tuntui todella tehokkaalta hoidolta. Incin alusta löytyy kosteuttava sitovat butyleeniglykoli ja glyseriini. Mukana on myös kasviuutteita ja tietysti superhumektantti hyaluronihappo.



Puhdistava Nuoruusnaamio





Hyvin samantyyppinen, kuin edellä kuvattu naamio. Tämäkin on hyvin kostean tuntuinen naamio.
Jostain syystä en uskonut tämän saavan aikaan mitään kovin näkyvää eroa, ainakaan yhdellä käyttökerralla. Vaikutuksesta ihon epäpuhtauksiin en osaa sanoa mitään, mutta voihan vitsi...

Ihohuokosiin tämä vaikutti jo yhdellä kerralla. Kaneli lupaa supistaa huokosia ja tuo lupaus täyttyi. En tiedä onko kaneli syypää, mutta naamion poistamisen jälkeen ihohuokoset todellakin näyttivät supistuneilta ja pienemmiltä :) Myös tässä on mukana erilaisia kasviuutteita.  Iho jäi tästä tosi hyvän tuntuiseksi. Vaikka kyseessä on puhdistava naamio, on se samalla tosi kosteuttavan tuntuinen. Iho ei välttämättä tarvinnut enää perään mitään kosteusvoiteita.


Talikan kasvonaamiokokemus oli kaikinpuolin positiivinen. Tykästyin erityisesti kosteuttavan naamion tehoihin. Itse koin tässä luksusfiiliksiä, koska kasvonaamio-tyyppi oli täysin erilainen aiemmin kokeilemistani. Postauksessa esiteltyjen lisäksi, Talikalta löytyy  myös esim. anti-age naamio, sekä erityinen kaulanaamio. Näitä suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Itse luultavasti raaskisin käyttää näitä vain spesiaalijuttuja varten, sillä yhdellä naamiolla on hintaa kuitenkin n. 13€ ja siis kertakäyttöisiä ovat. Näitä saa esimerkiksi sokokselta ja eleveniltä.



Oletteko kokeilleet Talikan nuoruusnaamioita?

16 kommenttia:

  1. Kuullostaa todella ihanilta (nimimerkillä rakastan kangasnaamioita :D), mutta hinta hieman kirpaisee - en ehkä itse olisi kuitenkaan valmis yli 10€ maksamaan kerran käytettävästä tuotteesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä haluaisin kovasti kokeilla kangasnaamioita :D

      Oon samoilla linjoilla hinnan suhteen. Näiden säännöllinen käyttö tulee kyllä melkoisen tyyriiksi. Mutta kieltämättä nämä vaikutti toimivilta. Näistä sai sen "erikoishoito" fiiliksen, mitä itse haen ensisijaisesti kasvonaamioilta :)

      Poista
  2. Talika ei ole tuttu, mutta mulla on Sensain vastaavia naamiota kaapissa. Ne ovat kangasta, mutta ihan samanlainen Hannibal Lecter -look-a-like niistä tulee ne naamalla :D "...with fava beans and nice Chianti..." Juuterve. Halloweenina vois säikytellä naapurit hengiltä kun haahuilisi rappukäytävässä tuollainen naamio naamalla.

    Ne Sensain naamiot ovat varmasti kalleimmasta päästä. 6 kpl 170 euron edulliseen säästöhintaan. Onhan niissä ihan älytön hintalappu. Varsinkin kun ovat kertakäyttöisiä. Muttaaaaa! On ne kyllä ihan älyttömän hyviäkin <3 Siitä ei pääse mihkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on nämä sellaisia kauhuleffanaamioita :D Mulla tuli itestäni mieleen se mustakala-heppu Pirates of Caribbea- leffasta :D http://cdn2.holytaco.com/wp-content/uploads/2011/09/davy-jones_final_movie3.jpg

      No huhheijaa minkä hintasia naamioita! Edullinen säästöhinta tosiaan :'D

      Poista
    2. Aaa, Davy Jones. Kyllä vaan! Näillä naamioilla pääsee sisään myös hänen ulkonäkömaailmaansa. Kuten myös Jasonin: http://static1.comicvine.com/uploads/scale_super/11115/111158280/3970522-jasonv1.jpg
      Ja Michael Myersin: http://i1131.photobucket.com/albums/m545/the_chief_69/Instagram%20Myers%20pics/1.jpg

      Ei muuta kuin mummoja ja lapsia pelottelemaan.

      Poista
  3. Meinasin suositella korealaisia naamioita, joita saa parilla eurolla kipale ja hoksasinkin, että pakkauksessa lukee made in Korea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mitä naamioita??? Täällä heti ollaan kysymysmerkit silmien paikalla ja kieli pitkällä :D

      Poista
    2. Kangasnaamioista voin suositella my beauty diaryn tuotteita. Veisin niitä hautaanikin.

      Poista
  4. Misshalta löytyy naamioita vähän joka lähtöön, eivätkä maksa maltaita. Olen ostanut niitä Misshan virolaisesta verkkokaupasta.

    VastaaPoista
  5. Mulla on kangasnaamioiden kanssa usein se ongelma, että mulla on niin leveät kasvot, että kasvojen sivut jää aina paljaaksi, yleensä sitten levitän niihin alueisiin pussin pohjalta nesteet. :D Talikan naamioita en ole kokeillut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No multa olis herunut noi leukaperien repaleet sulle käyttöön :'D

      Poista
  6. Mä olen kokeillut Misshalta kangasnaamiota ja täytyy sanoa, että repesin kun katsoin itseäni peilistä xD Se ehkä vähän vaikutti siihen, kuinka hyvin naamio kasvoilla pysyi :'D Mutta muuten kokemus oli kiva, saatan hankkia toistekin!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)