tiistai 28. kesäkuuta 2016

Suklaata suuhun ja iholle.


Kirjoitin jonkin aikaa sitten ohjeen vhh-suklaapatukan tekemiseen. Patukan makuhan oli parempi kuin mitä oikeastaan odotin, mutta se jäi koostumukseltaan proteiiniköyhäksi. Mietin kaikenlaisia  protskujauhe ratkaisuja kauppojen hyllyillä.


Kuva täältä.

Pyörittelin mm. hamppuproteiinipussukkaa käsissäni, mutta jo pelkästään jauheen "terveellinen" väri ennusti mulle, että luultavasti hamppuprotskulla tuunattu suklaa maistuisi aivan hirveältä. Tiedostin kyllä, että onhan protskujauheita niitä toffeen ja suklaan ja vaikka minkä makuisia tarjolla. Mutta pelkkää kokeiluerää varten en halunnut ostaa kallista parinkympin jauhesäkkiä. En muista törmänneeni kaupoissa kerta-annospusseihin, kunnes päähäni pimahti se saksalainen kauppa. Lidl!



Sieltähän se ratkaisu löytyi ja huokeaan hintaan ^_^ Lidlin valikoimista löytyy tuollaisia 30g gramman annospusseja. Makuina oli tarjolla ainakin mm. vaniljaa ja suklaata. Tykkään kovasti minttu-suklaasta makuna, siispä nappasin sen ostoskärryyni. Hintaa näillä oli 1€/kpl, ellen väärin muista. Saattoi olla jopa hieman alle euron. 



Ravintoarvot ovat myös mun makuun passelit. Protskua löytyy, mutta hiilarit on nipistetty vähiin.
Tämä on makeutettu sukraloosilla, mikä ei mua miellytä, mutta minkäs teet. Näistä synteettisistä makeuttajista on liikkeellä jos jonkinlaista ristiriitaista juttua. Sukraloosikaan ei mitään hyvää mainetta nauti. Aspartaamia en käytä, koska tuntuu, että se tekee levottoman olon (ehkä se on vain korvien välissä mulla, en tiedä :D). Makeuttajan olen käyttänyt steviaa jo vuosia, vaikka se ei täydellisesti kaikkeen sovikkaan.









Suklaamassan reseptinä toimi siis sama resepti, mikä on pohjana myös vhh-patukkaan. Tosin tällä kertaa lisäsin kookosöljyn ja jogurttirahkan (tavallinen rahka käy yhtä hyvin) määrää parilla ruokalusikallisella. Tämä siksi, että protskujauheen lisääminen massaan luonnollisesti myös paksuntaa koostumusta. Massan olisi hyvä pysyä sen verran juoksevana, että sen saa sekoitettua tasaiseksi ja paakuttomaksi. Protskujauhetta lisäsin n.3rkl tähän massaan. Kookoshiutaleet jäi tällä kertaa pois ja tilalle tuli saksanpähkinärouhetta määrittelemätön määrä :) Kannattaa myös ottaa huomioon, että protskujauheessa on makeutusta mukana. Laitoin siis tästä johtuen vähemmän steviaa suklaamassaan. Se on tietysti makuasia, miten makeista herkuista tykkää :)



Suklaamassa ei ihan riittänyt täyttämään kaikkia koloja. Pikku juttu, mutta silti niin ärsyttävää :D


Tein tällä kertaa konvehtityylisiä herkkuja, käyttämällä näppärää silikonivuokaa. Laitoin koko valmiin massan muotin päälle ja levittelin sitä edes takasin veitsellä muotin päällä. Homma käy ihan helposti. Kun muotin kolot oli täynnä, ei muuta kuin pakastimeen. Valmiit suklaapalat lähtivät helposti muotista irti ilman hampaiden kiristelyä. Pakastaminen tuo näiden koostumukseen sen suklaan "napsahtavuuden" jääkaapissakin säilyy, mutta tällöin koostumus on pehmeämpi.







Tuollaisia niistä tuli :) Vaikka näissä on käytetty kookosöljyä, niin sitä näissä ei maista yhtään. Nämä maistuu ihan rehellisesti minttu-suklaalle. Taltuttaa hyvin suklaan ja makeanhimoa. Ilman sokeria ja isoa hiilarikuormaa :) Jos kokeilette reseptiä, otan mielellään palautetta vastaan. Maistuiko vai menikö roskiin :D







Ja suklaateema jatkuu vielä postauksen loppumetreille....







Postauksen teemaan liittyen, käsivoidevinkki niille, jotka tykkää herkkutuoksuista kosmetiikassa.
Essence nimiseltä merkiltä bongasin Banaani-Tummasuklaa Käsivoiteen. Kuulostaako herkulta?
Noh, se on sitä. Tuoksussa on makeaa banaania ja suklaata.  Just sellasta herkkua. Tämä kustansi alle 2€. Ja inci on halpisvoiteeksi mainio. Koostumukseltaan tämä on kookosöljy ja karitevoi pohjainen. Vaseliinia on mukana kuudennella sijalla. Ei luonnonkosmetiikkaa, mutta kasviöljyjä silti  mukana paljon :)

Imeytyvyys on hyvää luokkaa, eikä tahmaile. Pikainen imeytyvyys ei silti pääse Urtekramin käsivoiteiden tasolle, jotka rankkaan ihan ykkössijalle. Valitettavasti en osaa tarkemmin kertoa näille jälleenmyyntipaikkoja, mutta jos silmään sattuu niin tiedätte käydä ainakin nuuhkimassa:)
Itse bongasin tämän Vaasan Combo nimiseltä kirpparilla, paikan myymäläpuolelta.





Essenceltä löytyy myös Kiivi-Tummasuklaa käsivoide. Inci näissä taisi olla sama, erona vain tuoksu.
Tämäkin hyvä makea tuoksu, mutta banaaniversio oli omaan nenääni ehkä aavistuksen parempi :)



5 kommenttia:

  1. Olis kiva kokeilla molempia.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Mä haluan tuota käsirasvaa!!! :)

    Mun blogista löytyy sulle haaste :)

    VastaaPoista
  3. Fastilta löytyy nykyään pieniä annospusseja protskujauheita, ainakin sellaisia suklaavanukasaineksia ym. Hintaa n. pari euroa/30g. Mulla on pari niitä ja ne on jääneet kaappiin, kun en oikein osaa vanukkaita syödä enkä osaa arpoa, mihin muuhun niitä voisi käyttää. Mutta ne oli vaan pakko saada ns. varmuuden vuoksi kun niitä vihdoin sai noin pienissä pusseissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tuollaiset pikkupussit on kyllä käteviä, ihan jo testaus mielessä. En itse ainakaan ihan päähänpistosta malttaisi ostaa n.20e säkkiä, jos en tiedä miltä se maistuu. Ja yleensä ne eivät mitään järisyttäviä makuelämyksiä kyllä anna :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)