tiistai 24. toukokuuta 2016

Mossa - Marjaisaa puhdistusta



Mossa on aika tuntematon merkki itselleni, vaikka olen netissä merkistä aiemmin lukenutkin ja tutkiskellut merkin tuotteita.  Mossahan on luomulaatuista ECOCERT-sertifioitua  kosmetiikkaa Latviasta. Mossa on jaotellut tuotelinjansa +20 vuotiaille ja + 35 vuotiaille. Mossan kaikkiin tuotteisiin voi käydä tutustumassa täällä.



Sain blogin kautta testiin Mossalta putsarin ja miselliveden. Silloin kun Mossan tuotteista ekan kerran luin, kiinnitin huomiota pakkausten visuaaliseen toteutukseen. Jotain näissä on, mikä silmiäni miellyttää. Tuotteiden ulkoasussa on käytetty jotain tiettyä marjaa, joka vahvistaa heti, että kyseessä on luonnonkosmetiikkaa. Enemmän infoa Mossan tuotteissa käytettyjen marjojen ominaisuuksista voi lukea täältä.



Mossa Puhdistusvaahto 11,50€/ 200ml.





Mossan puhdistusvaahdon nimi hämäsi minua. Luulin tämän olevan "oikea" vaahtoputsari, eli pumpatessa kämmenelle tulisi valmis vaahto.  Mutta tämä ei ollutkaan sellainen. Tuote on kädelle pumpatessa voidemaista. Itse hieroin tämän kuiville kasvoille ja sen jälkeen vasta lisäsin vettä, jolloin tuote muodosti yllättävän kermaisen ja paksun vaahdon. Tämä yllätti, yleensähän luonnonkosmetiikan putsarit eivät mitenkään päätähuimaavasti vaahtoa.  Incin alkupäästä löytyy tutut miedot tensidit cocoglucoside ja cocamidopropyl betaine. Lisäksi incistä löytyy laventelin kukkaisvettä ja valkoherukan uutetta. Mossan puhdistusvaahto tuntuu käytössä tosi mukavalta. Puhdistaa ihon hyvin, vaahdoten runsaasti. Ei jätä kiristelevää tunnetta iholle. Tykkään tästä paljon, mutta yksi miinus tälle tulee. Kasvoille tuotetta hieroessa, nenään tulee aika väkevä alkoholin tuoksu. Alkoholi tästä löytyy neljäntenä incistä. Vaikka itse välttelenkin alkoholia ihonhoitotuotteissa, en kokenut tätä ärsyttäväksi tai kuivattavaksi iholla. Suhteeni alkoholipitoisiin ihonhoitotuotteisiin on edelleen ongelmallinen. Mossan puhdistusvaahto tuntuu iholla vain ja ainoastaan hyvältä, mutta esim jotkin alkoholilliset kasvovedet tekevät ihostani kuivan ja ärtyneen oloisen. Toisaalta tässä tapauksessa on kyse iholta pois huuhdeltavasta tuotteesta. Kiinnostaisi muuten tietää, että välttelettekö te ihonhoidossa alkoholia, vai onko sillä teille merkitystä?





Mossa Misellivesi 9,80€/ 200ml.







Misellivedet ovat jääneet tyystin testaamatta, ja nyt oli testissä ensimmäinen sellainen :)
Mossan misellivesi toimii sekä puhdistustuotteena, että kasvovetenä. Kasvovetenä tämä oli ihan perushyvä, ei mitenkään mullistava, mutta toimii. Ei kuivattanut tai jättänyt kiristelevää ihoa. 
Oli mielenkiintoista kokeilla ensimmäistä kertaa misellivettä kasvojen puhdistuksessa ilman vettä.
Silmien alla peiteaineena olen viimeaikoina käytellyt Lancomen Effacernes peiteainetta. Mossan misellivesi poisti peiteaineen vaivatta ilman hankaamista. Olin oikeastaan aika yllättynyt tämän puhdistustehoista. Siispä oli pakko kokeilla tuotteen tehokkuutta vielä Joe Blascon Tattoo Coverin puhdistukseen. Tattoo Coverihan on jo aika jytkyä peiteainetta ja Mossan misellivesi poisti tämänkin todella hyvin ilman hankauksia. Olen hämmentynyt :)  Incin alkupäässä ovat ruusuvesi ja vadelmauute. Myös hyaluronihappo on mukana kosteuttajana.  Pinta-aktiivisena puhdistajana tässä toimii caprylyl/capryl glucoside. Misellivedestä tuli heti sellainen "tykkään, tykkään" tuote. Paras ominaisuus omasta mielestäni tässä on tuotteen jättämä ihofiilis. Tunne iholla on yhtä puhdas, kuin vesipesun jälkeen, mutta ilman mitään kuivattavaa fiilistä. 

Postaus sisältää affliate-linkkejä.


Oletteko kokeilleet Mossan tuotteita?

2 kommenttia:

  1. Youth Defence - purity - on käytössä ja sopii myös hieman couperoottiselle iholle. Puhdistaa hyvin. Miellyttävä tuoksu tai miellyttävää on se, ettei tuoksua ole juuri laisinkaan. Hyvä kaveri Mossan Youth Defence - hydration - hyaluronihappoa sisältävälle kosteuttajalle <3 ... misellaarivedet on kokeilematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossa vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta merkiltä. Pitäisikin tutkia brändin tuotteita syvemmin :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)