torstai 21. tammikuuta 2016

Viljaton, gluteeniton leipä.

Mikäs sen ihanampaa kuin kunnon ruisleipä tai muhkea vehnäsämpylä aamukahvin kanssa. Monelle leipä on luonnollinen osa ruokavaliota, helppo välipala.  Itsekin kuuluin aiemmin leivän puputtajiin.
Joskus ollut jopa päiviä, ettei jaksanut tehdä kunnon ruokaa koko päivänä. Sen sijaan leipäpussilla tuli ravattua ja saattoi helposti mennä pussi päivässä!

Noihin leipäfriikin aikoihin en tajunnut mitään hiilareista tai gluteenista. Vatsassa oli jatkuvasti rantapallo-efekti ja valittelin "lihavaa oloa".  VHH-ruokavalion myötä jossain vaiheessa ymmärsin viljojen sopimattomuuden joillekkin ihmisille. En kärsi keliakiasta mutta kuulun ihmisryhmään jotka ovat gluteenisensitiivisiä. Tähän ryhmään kuuluvat saavat oireita gluteenista, lievemmässä muodossa kuin keliaakikot. Oireita ovat mm. kaikenlaiset vatsavaivat.  Vatsan turvotus, kivistäminen. Hilseongelmat, ihottumat, ja keskittymisvaikeudet. Kaupassa myytävät karppileivät sisältävät useimmiten enemmän gluteenia kuin tavallinen leipä. Gluteenin avulla vähäjauhoinen karppileipä saadaan paremmin leipoutumaan.



Niin ihanaa, niin turvottavaa.



Minulla meni monta vuotta, leivän perään itkien ja korvaavaa tuotetta etsien. Monet kerrat retkahdin vetämään jäätävät määrät leipää, kuin narkomaani ikään! Ja sitten taas kärsittiin siitä inhottavasta olosta. Leipää silti kaivattiin ja lopulta löysin huippuhyvän leipäreseptin jonka tahdon jakaa teille!
Se on mantelileipä. Tämä leipä on gluteeniton ja samalla myös vähähiilihydraattinen. Tämä leipä ei turvota. Ja huom. Mantelileipä ei maistu samalle kuin laskiaispullan täyte, usealla ollut tälläinen harhakäsitys. Mantelileipää voi verrata maultaan vaaleaan vuokaleipään. Manteli sisältää paljon hyviä rasvoja ja kuitua. Mantelista saa myös mm. rautaa, magnesiumia, sinkkiä, biotiinia, a- ja e-vitamiinia sekä useampaa b-ryhmän vitamiinia. Terveellistä siis!


MANTELILEIPÄ

2    kananmunaa
3dl mantelijauhoa
2tl  leivinjauhetta

Kananmunat rikotaan kulhoon. Vatkaa munia sähkövatkaimella, niin että vaahto on runsasta ja melkein valkoista. Munien tilavuus saa siis moninkertaistua. Sekoita erillisessä astiassa mantelijauhot ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet munavaahdon sekaan ja sekoita huolellisesti. Taikinan tulisi olla tasaista ja paakutonta. Tästä määrästä taikinaa saa pienen vuokaleivän, josta saa noin 12 palaa. Taikinan määrän voi tuplata jos haluaa suuremman leivän, tällöin paistoaika pitenee. Tämän ohjeen leivälle paisto aika on n.30-40 minuuttia 150 asteessa. Vuoan voi halutessaan "korppujauhottaa" mantelijauhoilla, mutta olen itse huomannut sen tarpeettomaksi. Leipä on irronnut hyvin vuoasta ilman sen hajoamista. Leivän kannattaa antaa hieman vetäytyä ja jäähtyä ennen viipalointia.

Anna leivän jäähtyä ennen viipalointia, tällöin se ei murene niin helposti.




Tällä ohjeella tehdyssä leivässä on yhdessä viipaleessa n.1,4 g/hh ja kaloreita n.88. Jos leipä viipaloitu 12 osaan.
Leipätaikinaa on helppo muokata mieleisekseen. Voit heittää taikinaan sekaan esim. pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä, auringonkukan siemeniä, pähkinärouhetta tai vaikka porkkanaraastetta.


Kyllä se aivan näyttää ja maistuu leivältä :)


Onko teillä omia gluteenittomia/vähähiilihydraattisia leipäreseptejä?

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa, kiitos reseptistä. Tää menee testiin!

    VastaaPoista
  2. Kokeilin tänään kyseistä leipää, kun ainekset sattui olemaan kaapissa. En siis noudata gluteenitonta ruokavaliota, mutta mielenkiinnosta kokeilin ensimmäistä kertaa. Jostain syystä taikina ei kohonnut ollenkaan ja se ei ole kuohkea. Ei olla vielä maistettu, mutta tämä muistuttaa koostumukseltaan keksiä tms. :D En tiedä mikä siinä meni vikaan; vatkasinko liikaa vai liian vähän, tiedätkö mistä se voisi johtua? Aion kokeilla tätä toiste kunhan saan sen onnistumaan. :D

    VastaaPoista
  3. Itselläni ei ole koskaan käynyt noin. Munat on hyvä vatkata kunnolla kuohkeaksi. Tämä leipä kohoaa uunissa vain vähän verrattuna "tavalliseen" leipätaikinaan. Tuo keksimäinen koostumus ihmetyttää. Olikohan liian kaúan uunissa? Toivottavasti onnistut ensikerralla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, etten vatkannut kananmunia tarpeeksi kauan. Pitääkö vaahdon olla sellaista, että kun kulhon nostaa pään päälle, niin ei valu mitään? Uunissa se oli n. 40 min. Äsken kun maistettiin sitä, niin sisältä se oli todella tiivis, mutta kuivahko. Ei minun tekemääni voi leiväksi kutsua. :D Taikina oli aika tiivis kun laitoin sen vuokaan, pitäisikö sen olla pehmeämpää?

      Poista
    2. Ei tarvitse vatkata ihan marengiksi, mutta sen verran kuohkeaksi, että tilavuus moninkertaistuu. Vuokaan laitettaessa, taikinan tulisi olla löysähköä, helposti levitettävissä. Ehkä kypsennysaikaa voisi vähentää n. 10 minuuttia jos leipä oli kuiva.

      Poista
    3. Hmm, taikina ei ollut ollenkaan löysähköä, vaan kiinteää. Mittasin kyllä ainekset oikein, mutta mietityttää mikä koostumukseen olisi voinut vaikuttaa. Noh, ensimmäinen kerta gluteenittomassa leivonnassa... :D Maku oli ok, itse en ole niin mantelin maun ystävä, mutta voisi kuitenkin kokeilla uudestaan.

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)