perjantai 29. tammikuuta 2016

Miksi bloggaan kosmetiikasta ja sen ainesosista?




Blogini on nuori ja vasta aluillaan. Halusin silti tehdä tässä vaiheessa postauksen syistä miksi perustin blogin ja miksi se käsittelee kosmetiikkaa/kosmetiikan ainesosia.

Kärsin nuorempana hankalasta ihosta. Taisin olla n.12-vuotias kun finnejä alkoi tulla naamaan enemmän kuin laki sallii. Tuohan on hyvin yleistä tuossa iässä. Ongelma siitä tuli siinä vaiheessa kun en saanut finnejä kuriin ihonhoitotuotteilla. Ei 12-vuotias ymmärrä mitään kosmetiikkatuotteista. Hankasin naamani mitä väkevimmillä pesutuotteilla ja perään kuivattavaa Clearasilia. Ajattelin, että mussa on jotain vikaa kun ei auta. Tuntui, että kaikilla muilla on normaali iho ja vain omani oikuttelee. Siitähän seurasi itsetunto-ongelmia hyvin nopeasti. Elämä alkoi pyöriä iho-ongelmien ympärillä. Hävetti näyttää siltä miltä näytin.



Noin 6 vuotta tappelin samojen ongelmien parissa ja kokeilin aina vain väkevämpi ja "tehokkaampia" tuotteita. Ongelma vain paheni, enkä voinut ymmärtää mitä tein väärin. Olin loppullisen kyllästynyt tilanteeseen ja päätin alkaa ottaa selvää syvemmin asioista. Aloin tutkia kosmetiikassa käytettäviä ainesosia. Kiinnostuin todella aiheesta ja ahmin tietoa ainesosista ja niiden funktioista ihonhoidossa. Selvitin mistä ainesosista iho hyötyy ja mitkä taas ovat iholle haitaksi. Viisastuin toden teolla ja ymmärsin vaihtaa hellävaraisempiin tuotteisiin, tästä olenkin maininnut blogissani aiemmin.

Valaistumiseni myötä ihoni parani. Kiinnostus kosmetiikkaan ja varsinkin ainesosiin säilyi. Koin aiheen kiehtovaksi ja mielenkiintoiseksi. Olen päntännyt ja lukenut tähän mennessä noin 12 vuotta aiheesta enemmän tai vähemmän. Koen tietäväni aiheesta perus tallaaja enemmän. Moniko osaa erottaa vesiliukoiset ja ei-vesiliukoiset silikonit? Moniko osaa ulkoa kymmenittäin kasvien nimiä latinasta suomeksi ja päinvastoin?

Elämäni aikana olen törmännyt muihin iho-ongelmista kärsiviin ihmisiin. Olen enemmän kuin mielelläni valistanut heitä ihoon liittyvistä asioista. Ilokseni olen myös huomannut sen, että ihostaan kärsivät ihmiset ovat saaneet apua neuvoistani näihin asioihin. Tämä asia kasvoi jossain vaiheessa omalla kohdalla suorastaan intohimoksi. Muistan erään tilanteen kaupassa. Aknesta kärsivä tyttö oli kemppariosastolla ystävänsä kanssa. Kuulin sivusta kuinka tyttö tuskaili ystävälleen jokin tuote kädessään "Oiskohan tää tehokas, oon kokeillu jo melkein kaikkea ja mikään ei auta". Tyttö näytti tuskastuneelta. Myötätuntoni heräsi välittömästi. Olisin niin kovasti halunnut huikata hänelle "Jätä se hyllyyn, voin neuvoa sulle paremman vaihtoehdon". Ikävä kyllä Suomessa saa aika herkästi hullun leiman otsaan jos alkaa tuntemattomille jutustelemaan kaupan käytävillä :) Tapaus on jäänyt mieleen vuosien takaa.



Epäpuhtaan ihon hoidon lisäksi kiinnostuin kaikesta muusta ihoon liittyvistä asioista. Päässäni on järkyttävät määrät tietoa näistä asioista. Oli kova tarve aina kertoa ihmisille totuuksia näistä asioista. Hykertelin innostuksesta päästä syynäämään ystävien purkit ja purnukat ja antamaan raa'an tuomion.
Olenpa suututtanut kerran Oriflamen myyjänkin, kun lyttäsin hänen suosittelemat tuotteet :D

Jossain vaiheessa aloin seurata blogeja jotka käsittelee näitä aiheita. Haaveilin pitkään, että olisipa kiva jos minullakin olisi samantyyppinen blogi. Taisi mennä ainakin 2 vuotta haaveilessa. Päässäni  paukutti pitkään ajatuksia; Olenko muka tarpeeksi tietoinen asioista? Osaisinkohan esittää asiat järkevästi? Se on varmaan liian vaikeaa.  Ajatus hautui päässä ja tämän vuoden alussa päätin kokeilla. Eihän siinä mitään menetä?

Tässä siis syitä miksi aloitin tämän blogin. Mun pyrkimys on auttaa ihmisiä jotka kamppailevat iho-ongelmien kanssa tai joita muuten vain kiinnosta syvempi pohdinta erinäisistä tuotteista ja ainesosista. Pyrkimykseni on myös esittää asiat siinä muodossa, että tavallinenkin ihminen tajuaisi mistä on kyse. Toivoisin, että blogini valaisee ihmisiä asiassa kuin asiassa, tekemään iholleen ja itselleen parempia valintoja. En tiedä läheskään kaikkea kaikesta, mutta tiedän paljon ja opin koko ajan lisää. Haluan jakaa tietoni ja kokemukseni teidän kanssa :)



5 kommenttia:

  1. Edelleen iho-ongelmien kanssa kamppaileena tämä aihe kiinnostaa minua paljon. Siirryin muutama vuosi sitten luonnonkosmetiikkaan juurikin sen takia, että haluan edes jollakin tavalla tietää, mitä iholleni laitan. Paraniko sinun akne lopullisesti? Mikä siihen auttoi?

    VastaaPoista
  2. Kyllä se parani lopullisesti. En saa enää juuri koskaan ihan finnejä iholleni, lähinnä tukkeumat ja mustapäät on vaivana enemmän tai vähemmän. Luulen, että omalla kohdallani auttoi miedommat pesutuotteet ja sitä kautta ihon pintakuivuuden väheneminen. Kosteusvoiteiden kanssa sai ihan oikeasti tapella ja kokeilla miljoonat kerrat, ennenkuin sain pikkuhiljaa selville mitkä ainesosat ei mulle sovi. Omalla kohdalla iho menee selkeästi huonoon kuntoon jos voiteessa on paljon emulgaattoreita. Isopropyyli myristaattia en kestä ollenkaan, siitä tulee ihonalaisia isoja finnejä. Oletko kokeillut kosteusvoiteita missä olisi emulgaattorit minimissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut. Ei ole tullut noin spesifisti perehdyttyä vaihtoehtoihin. Onko sulla suositella jotain? Mieluiten luonnonkosmetiikan puolelta. :)

      Poista
  3. Ihan näin äkkiseltään tuli mieleen Theraneem naturalsin ihovoide. Se on ainakin yksi täysin emulgaattorivapaa (emulgaattorivapaita voiteita on tosi vaikea mun mielestä löytää tuolta kosmetiikkaviidakosta). Oonkin tuosta voiteesta kirjottanut postauksen. Omalla kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että emulgaattoreita voiteessa voi olla, mutta ei incin alkupäässä. Esim, stearic acid ja cetyl alcohol ja cetearyl alcohol tyyliset emulgaattorit liian runsaana incissä laittaa mulla heti ihon tukkoon. Oletan, että sulla on ollu happotuotteitakin kokeilussa? Niistähän voi saada hyvin apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin tuotteita, jotka sisältävät salisyylihappoa ja ihoa kuorin hedelmähapoilla, mutta mitään happohoitoja en ole ottanut. Harkinnut kylläkin, jos ihon kunto taas huononee.

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)